Voisiko sinun kuntasi olla Suomen ensimmäinen EPC-kunta?

 petteri-heino-200x220 (ID 1377)Tosiasioita kuntien nykytilanteesta

Suomen bruttokansantuote on laskenut kolmatta vuotta peräkkäin. Kuntatalouden velkaantuminen on jatkunut yhä voimakkaana. Kunnat omistavat liki kymmenen prosenttia maamme koko rakennuskannasta. Ympäristöministeriön laskelmien mukaan vuoden 2015 lopussa kunnille oli kertynyt korjausvelkaa yhteensä yli viisi miljardia euroa.

Isännät ja emännät valtuustoissa saavat olla todella tarkkoina siitä, miten yhteisestä omaisuudesta lähitulevaisuudessa huolehditaan. Kuntien talous vaatii edelleen tiukkoja toimenpiteitä.

Tilastot kertovat karua totuutta. Huomattava osa kuntien rakennuksista tulee seuraavien vuosien päästä elinkaarensa päähän, puhumattakaan korjausvelasta ja sisäilmaongelmista rakennusten vanhetessa. Kunnilla on edessään korjaustalkoot, tai paremminkin korjausvastuut. Pitäisi selvittää rakennusten kunto ja päättää, mitä niille tehdään. Tämä selvitystyö on tehtynä vasta puolella kunnista.

Ostamalla halvinta korjausvelka jopa kasvaa

Kilpailutus on aiheuttanut julkisella sektorilla negatiivisen kierteen: ostamalla halvinta korjausvelka ei lyhene, vaan jopa kasvaa. Yksityisellä sektorilla toimitaan usein toisin. Esimerkiksi autokaupassa kuluttaja tutkii vaihtoehtoja netissä, koeajaa, vertailee, selvittää auton koko huoltohistorian ja potkii luonnollisesti renkaita. Harva valitsee halvimman. Moni tiedostava kuluttaja valitsisi hybridin. Olisiko aika ruveta toimimaan samoin myös yhteisen omaisuuden kanssa? Onnistuneempaan lopputulokseen julkisissa hankinnoissa päästään toivottavasti tänä vuonna uudistettavalla hankintalailla, joka tuo hinnan lisäksi vertailuun myös tiukemmat laatukriteerit. Mutta riittääkö se yksinään?

Mitä voisimme oppia Ruotsista?

Pohjoismaiden ministerineuvosto julkaisi hiljattain selvityksen energiansäästöpalveluiden hyödyntämisestä julkisella sektorilla Pohjoismaissa. Energy Performance Contracting eli EPC on energiansäästösopimusmalli. EPC-hankkeissa analysoidaan kuntien kiinteistökantaa sekä tehdään toimenpiteitä rakennusten energiankulutuksen ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

EPC-hankkeissa palveluntuottaja ottaa toiminnallisen vastuun sovituista rakennuksista. Investointi maksaa itsensä takaisin tuottajan takaamalla säästöllä. Palveluntuottaja myös takaa kiinteistöjen olosuhteet ja suorituskyvyn. Lisäksi kiinteistöjen energiatehokkuutta parannetaan uudella teknologialla ja rakenneivestoinneilla.

EPC-hankkeella tavoitteisiin etuajassa

Caverion on toteuttanut Ruotsissa (2000 – 2016) toistakymmentä EPC-elinkaarikehityshanketta. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Leksandin kuntaa (152 000 m2). Kunnan tavoitteena on ollut pienentää kiinteistöjen energiankulutusta 12 prosentilla vuoteen 2026 mennessä muun muassa modernisoimalla, parantamalla ja optimoimalla niiden talotekniikkaa. Sopimukseen kuuluvat lämmitys-, vesi-, viemäri-, ilmanvaihto-, automaatio- ja sähköjärjestelmät. Hankkeeseen sisältyvät asennustyöt ovat jo käynnissä ja ne jatkuvat vuoteen 2018 saakka.

Tämän jälkeen seuraa 8-vuotinen optimointivaihe, jonka aikana kiinteistöjen energiankäyttöä seurataan neljännesvuosittain sopimuksessa määriteltyjen säästöjen saavuttamiseksi. Leksand investoi hankkeeseen 6,5 miljoonaa euroa, jotka se saa takaisin pienentyneiden energiakustannusten muodossa. Hankkeen myötä Leksandin kunta voi saavuttaa suuren osan vuodelle 2020 asetetuista ympäristötavoitteista jo vuonna 2018.

Suomessa on vähintään yhtä hyvät mahdollisuudet onnistua EPC-hankkeissa kuin Ruotsissa. Meillä on huippuosaajia ja teknologista erityisosaamista. Ja haluan uskoa, että meillä on hiljaista poliittista halua ja viisautta tehdä yhdessä kestäviä ja yhteiskunnallisia elinkaariratkaisuja.

Pienet korjaukset auttavat tänään – isommat muuttavat historiaa

”Kuntien hallinnoimissa rakennuksissa asuu, työskentelee, opiskelee, harrastaa tai on hoidettavana yli miljoona suomalaista joka päivä. Pelkästään kansanterveydellisestä näkökulmasta näiden rakennusten kunnolla on valtava merkitys”, johtava konsultti Esko Korhonen Kuntaliiton omistamasta FCG Konsultointi Oy:stä sanoo.

Kuntapäättäjät ovat vaikeiden päätösten edessä joutuessaan ottamaan kantaa julkisten rakennusten tulevaisuuteen: mistä saadaan hankkeisiin rahoitus, mitkä kiinteistöt vaativat ensisijaista huolenpitoa ja miten tämä kaikki saadaan onnistumaan kerralla? Kuntalaiset ovat huolissaan ja vaativat ripeitä toimenpiteitä.

Haastan kunnat tekemään kestävämpiä ratkaisuja. Pienet korjaukset auttavat tänään, mutta isommat muuttavat historiaa.

Tehdään se yhdessä. Caverion takaa EPC-kunnilleen kiinteistöomaisuuden arvonnousun ilman budjettirahoitusta. Lisäksi lupaamme positiivisen kassavirran heti sopimuksen alusta.

Voisiko Sinun kuntasi olla Suomen ensimmäinen EPC-kunta?

Petteri Heino
Myyntijohtaja
Julkinen segmentti
Caverion Suomi Oy

Söderhamn jokiranta
Kuva: Söderhamnin kunta
Söderhamnin kunta on yksi Caverionin asiakkaista. Caverion parantaa kunnan rakennusten energiatehokkuutta EPC-mallilla. Hankkeen ansiosta kunta saa entistä nykyaikaisempia kiinteistöjä, kustannustehokkaampaa hallinnointia ja paremman ympäristön pitkäksi aikaa eteenpäin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s