Omakotiasujan kesän fiksuin päätös

”Aurinkosähkö voisi kyllä olla kiva juttu meidänkin talossa, mutta paneelit ovat kalliita eivätkä tuota tarpeeksi sähköä. Koko hommaan saa vain uppoamaan rahaa. Eihän Suomessa edes paista tarpeeksi aurinko!” Kuulin tällaisen keskustelun sivukorvalla. Kommentti alleviivasi käsitystä aurinkosähköstä omakotitaloissa, mikä olisikin ollut totta vielä 10 vuotta sitten.

Käsittelin aiemmassa blogissani aurinkosähkön näkymiä sijoituskohteena kiinteistösijoittajille. Selvisi, että jo nykyään teknologian kehitys ja markkinasähkön hinnannousu on kääntänyt aurinkosähköinvestoinnin tuoton positiiviseksi kiinteistösijoittajille. Aurinkosähkössä on toki potentiaalia myös laajemmalle yleisölle. Myös omakotitalon omistajat voivat hyötyä aurinkosähkön käytöstä.

2000-luvulla rakennettu, suomalainen neljän asukkaan ei-sähkölämmitteinen 120 m2 omakotitalo kuluttaa vuodessa keskimäärin 7000 kWh sähköä. (lähde: Motiva) Tämä tarkoittaa nykyhinnoilla vähän yli 1000 euron vuotuista sähkölaskua. Asentamalla aurinkosähköjärjestelmä kiinteistön katolle voidaan vuotuista sähkölaskua pienentää 300 eurolla, eli jopa 30 %.

Aurinkopaneeleilla on edelleen kallis maine. Teknologia kehittyy kuitenkin huimaa vauhtia. Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkötekniikan professori Jarmo Partanen kertoi blogissaan (Tekniikka&Talous, 16.1.2013) aurinkosähköjärjestelmien hintojen laskeneen 60 % viimeisen kuuden vuoden aikana. Tämä hintakehitys jatkuu, ja tekee aurinkosähköstä entistä houkuttelevamman vaihtoehdon myös omakotitalon sähköntarpeen tyydyttäjäksi.

Kun otetaan huomioon aurinkopaneeleilla tuotetun sähkön kokonaiskustannukset, sisältäen hankintainvestoinnin ja käyttökulujen nettonykyarvon, ja verrataan niitä sähkön tulevaisuuden markkinahintaan, huomataan, että omakotiasuja voi säästää aurinkosähköpanostuksellaan lähes riskittömästi noin 30 % vuotuisesta sähkölaskustaan teknologian elinkaaren eli noin 20 vuoden ajan. Tämä säästö on siis verrattain vähäriskistä, mitä esimerkiksi harva sijoituspäätös on varsinkin taloudellisesti epävakaana aikana.

Omakotiasujan kannattaa siis miettiä auringon mahdollisuuksia suoran sähköenergian lähteenä jo rakennusvaiheessa. Esimerkiksi etelän suuntaan kalteva katto asennusalustana parantaa tuottavuutta entisestään. On jopa ajattelematonta jättää varautumatta teknisesti siihen, että katon etelälappeelle voidaan tulevaisuudessa asentaa aurinkopaneeleja.

Tulevaisuudessa aurinkosähköllä tuotetaan noin puolet omakotitalon sähköntarpeesta. Jo nykyään valinta on myös rahallisesti tuottoisa, ja jatkossa yhä enemmän. Pitäisikö talosi katolta löytyä katteen lisäksi myös aurinkosähköpaneelit?

2 Comments Lisää omasi

  1. Kaija Halonen sanoo:

    Kuinkahan tämä asettuisi sähkölämmiteeiseen taloon, mitä lämmitetään myös puulla? Talo on n. 50 m2. Olen pitkään harkinnut aurinkopaneeleita. Aurinko paistaa esteettä katolle koko päivän.

  2. Tapani Saarela sanoo:

    Käsitykseni mukaan asunnon paikka suhteessa Aurinkoon on hyvinkin tärkeä.Itse asun paikassa jonne Aurinko osuu osin taloani kohden vain osan päivästä enkä usko siihen panostuksen olevan vielä mitenkään järkevää,silti pidän kovasti siitä,että myös Aurinko ja Tuulivoimakin tulevat olemaan osana myäs Omakoti asujan energian tuotto järjestelmää tulevaisuudessa.Nyt käytän vielä vanhassa omakotitalossani ilmalämpöpumppua,öljylämmityksen ohella sekä tulipesää keittiössä ja koen niiden toimivan yhdessä toistaiseksi melko hyvin ..Tapani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s